torstai, 26. huhtikuu 2007

Kotiinpaluu

Olin suunnitellut jo muutaman päivän pientä yllätystä miehelleni. Hänen palatessaan töistä kotiin istuin sohvalla hänen riisuutuessaan takistaan ja käydessä pikaisesti samantien vessassa. Hänen palatessaan takaisin kävelin hitaasti hänen luokseen ja suutelin häntä. Hän odotti saavansa vain nopean tervehdyspusun, mutta huuleni eivät vetäytyneetkään vaan suutelin häntä toistamiseen.
    Mies ei liikkunut, ehkä hän ei tiennyt mitä hänen olisi siinä tilanteessa tullut tehdä. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja vedin hänet lähemmäs. Mies alkoi suudella minua ymmärtäen vihdoin mitä minulla oli mielessäni. Hän nosti paitaani ja siveli paljasta selkääni.
    Minulla ei ollut aikaa eikä kärsivällisyyttä pitkään esileikkiin, joten vetäisin hänen paitansa pois ja sen jälkeen omani. Mies joutui hetken keskittymään rintaliivieni hakasten avaamiseen ja naurahtaen paljasti rintani. Samantien hän imaisi nännini suuhuni ja jatkoi rintojeni suutelua ja imeskelyä minun painaessani hänen päätään ihoani vasten.
    Aloin vetää hänen housujaan nopeasti pois samalla kun hän aukaisi omiani. Laskettuani hänen housujaan tarpeeksi polvistuin ja nuolin peniksen pään kosteaksi. Vedin housuja alemmas ja hän seisoi edessäni täysin alastomana täydessä valmiudessa. Mies alkoi laskeutua samalla alemmas nuollen ja suudellen vartaloani jokapuolelta saavuttaen vihdoin klitorikseni. Pari kosteaa nuolaisua riitti kun jo vedin hänet ylös, suutelin häntä ja maistoin itseni hänen huuliltaan.
    Mies nosti minua ylöspäin samalla ohjaten penistään sisälle. Tämä oli uusi asento meille molemmille, joten hyvän asennon saaminen vei hetken. Kun vihdoin hän oli kokonaan sisälläni, puristaen samalla takapuoltani, hän aloitti hitaat työnnöt. Hän painoi minua seinää vasten ja piti minua paikoillaan. Tilanne oli uusi, koska en voinut liikkua, koska yleensä olin aktiivisesti mukana seksissä. Miehen huohotus korvassani oli ihanaa kuultavaa samalla kun hänen takoi itseään sisälleni.
    Mies ei kauaa kestänyt mutta en minäkään. Uuden tilanteen ja asennon tuoma jännitys sai minut kiihoittumaan äärimmilleen ja orgasmini kesti pitkään. Mies painoi itseään vielä sisälle hetken. En tiedä, oliko hän saanut samaa aikaan kuin minä, ennen vai jälkeen, koska tunsin, kuin olisin menettänyt tajuntani. Mies veti penistään hyvin hellästi ja hitaasti sisälläni kunnes pysähtyi ja suuteli minua kiihkeästi. Kellahdimme sohvalle ja miehen hellä halaus sai minut uskomaan, että olin taas tehnyt hänestä maailman onnellisimman miehen.

tiistai, 10. huhtikuu 2007

Pitkäaikainen päiväuni

Olimme tavanneet vasta kuukausi sitten, mutta viime kuukausi oli ollut elämäni ihanin. Monena iltana olimme istuneet juttelemassa myöhään yöhön ja vaihtanet useita kiihkeitä ja helliä suudelmia. Suudelmia pidemmälle emme kuitenkaan vielä olleet edenneet. Ja eihän meillä kiire ollut. Kasvava intohimo ja odotus vain lisäsi ihanaa tunnetta vatsan pohjassa.
    Olimme matkanneet viikonlopuksi miehen lapsuuden kotiin. Talo sijaitsi maaseudulla, metsien ja peltojen keskellä eikä naapureitakaan ollut kilometrin sisällä. Päätimme lähteä kävelylle läheiseen metsään, sillä rakkaani tahtoi näyttää minulle lapsuutensa leikkipaikat. Kävelimme käsi kädessä yhä syvemmälle metsään. Mies kertoi innoissaan lapsuudestaan ja minä nauroin onnellisena hänen tarinoilleen.
    Pian eteemme aukeni pelto. Mies johdatti minua pellolle, pitkänä kasvavan viljan keskelle. Hän riisui takkinsa ja levitti sen maahan. Istuutuessaan hän veti minut syliinsä ja suuteli minua intohimoisesti. Istuimme ja nauroimme näin hetken, kunnes mies kieräytti minut alleen ja tuli makaamaan päälleni. Hän katseli kasvojani, pyyhki hiuksia sivuille ja suuteli minua hitaasti. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja silittelin hänen selkäänsä hellästi paidan päältä.
    Suudelmat muuttuivat intohimoisemmiksi ja miehet kädet liikkuivat yhä nopeammin pitkin vartaloani. Hän nosti minut istumaan ja kietoi kätensä ympärilleni. Olin kiihottuneempi kuin koskaan. Halusin häntä niin paljon. Mies riisui takkini ja nosti paitani pois. Hän alkoi suudella paljasta ihoani, nuoli ja näykki kaulaani samalla rintaliivien hakasia avaten. Saatuaan rintaliivini pois hän perääntyi ja katseli paljaita rintojani. Varovasti hän alkoi hyväillä niitä ja katsoi minua silmiin kuin pyytäen hyväksyntää hyväilylleen. Hengitin raskaasti, sivelin sormillani miehen hiuksia ja painoin hänen päänsä rinnoilleni.
    Oli kuin kehoni läpi olisi mennyt sähköä kun mies imaisi kovettuneen nännini suuhuni samalla pyöritellen toista sormissaan. Tästä innostuneena vedin hänen paitaansa ylöspäin hyväillen rajusti hänen alaselkäänsä. Mies veti paitansa pois, piteli kasvoistani ja veti minut lähemmäs. Hän suuteli entistä rajummin tunkien kieltään suuhuni välillä minun kieltäni imien. Hän kellahti päälleni ja alkoi liikkua alaspäin suudelleen alastonta ylävartaloani. Saapuessaan housujen reunalle hän nousi ylös, riisui kenkäni ja sukkani ja veti housuni hitaasti alas. Makasin hänen edessään enää pienissä narustringeissä, jotka olivat jo kostuneet. Mies suuteli jalkojani, imi varpaitani ja siveli sisäreisiäni. Kiduttavan pitkän hyväilyn jälkeen tunsin vihdoin hänen kuuman hengitykseni kosteilla alushousuillani. Hän veti hampaillaan housuja alas samalla kun nostin lantiotani.
    Hän pyöritteli kieltään taitavasti häpyhuulieni ympärillä hipaisten välillä klitoristani. Hän vaihteli tapaansa hyväillä saaden ruumiini värähtämään kerta toisensa jälkeen. Kun hän alkoi työntämään kieltään sisälleni en enää kestänyt vaan vedin hänet ylös, suutelin häntä ja maistoin itseni hänen huulillaan. Jälkeenpäin ajatellen olin ehkä turhankin raju, mutta en kestänyt enää hetkeäkään. Minun oli saatava hänet sisälleni.
    Pyörähdin istumaan hänen päälleen ja tunsin jäykistyneen peniksen hänen housuissaan. Enempiä suunnittelematta aukaisin hänen housunsa ja vedin ne niin alas kuin kengät antoivat. Samantien katosivat hänen alushousunsakin ja hän makasi alasti edessäni. Hän oli selvästi yllättynyt tilanteen kehityksestä mutta samalla hänen silmissään näkyi suunnaton kiihko.
    Aloin hyväillä hänen penistään suullani. Hän oli jo aivan tahmea ja penis näytti uskomattoman isolta täydessä seisokissaan. Imaisin hänen toisen kiveksensä suuhuni saaden peniksen purkamaan yhä enemmän nesteitään ja päätin, että nyt olisi aika.
    Nousin ylös istumaan hänen päälleen ja ohjasin peniksen sisääni. Olin kiihottunut ja liukas mutta penis tuntui silti todella isolta. Tiesin, ettei kestäisi kauaakaan kun tulisin, joten taivutin itseäni taaksepäin antaen miehelle itseni ihailtavaksi.
    Mies alkoi pyörittellä klitoristani peukalollaan ja lisäsin tahtia. Voihkimme molemmat yhä kuuluvammin. Mies tarttui vyötärööni ja alkoi lisäämään vauhtia. Tulin huutaen ja mies hakkasi lantiotaan omaani vasten niin, että tunsin pientä kipua. Muutaman rajun työnnän ja murahduksen jälkeen hän huudahti ja rysähdin makaamaan hänen päälleen. Mies piti edelleen lantiostani kiinni ja työnteli itseään vielä muutaman kerran sisälleni.
    Makasimme hiestä märkinä päällekkäin kietoutuneina toisiimme. Tummat pilvet olivat kerääntyneet taivaalle ja ensimmäiset sadepisarat laskeutivat päällemme. Puimme nopeasti ja juoksimme yhä yltyvässä sateessa takaisin talolle.  

torstai, 5. huhtikuu 2007

Tuttua touhua

Asun avomieheni kanssa. Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta. En ollut kuvitellutkaan yhteenmuuttoa niin nopeasti kuin se tapahtui eli puoli vuotta sitten mutta opiskelun ja työpaikan takia päädyimmekin samaan kaupunkiin ja yhteiseen asuntoon.
    Seksi välillämme oli alusta lähtien aivan ihanaa. Ensimmäisen vuoden aikana pystyin tuskin pitämään näppejäni erossa hänestä saati pitämään ajatuksiani opiskelussa kun mielessäni pyöri vain hänen hikinen, pehmeä vartalonsa.
    Ja ei se seksi nytkään huonoa ole. Vuosien kuluessa toisesta on oppinut paljon, mikä kiihottaa ja mikä ei. Kuitenkin jännitystä ja sitä ensimmäisten kuukausien hekumaa olen alkanut kaipaamaan. Olen yrittänyt korvata sitä ehdotuksilla erilaisista peleistä ja kyselemällä häneltä ideoita mutta hän ei ole kiinnostunut. Hän lähinnä pitää minua hiukan hulluna kun ehdottelen yhteisiä pelejä ja leikkejä tai selailen seksivälineliikkeiden nettisivuja.
    Seksin määrä on tästä syystä kyllä vähentynyt. Jos en jaksa tai ei haluta käännän kylkeä, eihän seksistä muuta iloa ole kuin orgasmi.

keskiviikko, 14. maaliskuu 2007

Yllättävät halut

Viime aikoina olen yllättänyt itseni katsomasta homopornoa. Mielestäni tavallisessa pornossa keskitytään täysin naiseen eikä kuvata kovinkaan usein miehen ilmeitä. Onhan tämä porno tietenkin tehty juuri keskivertomiestä varten, joka ei halua masturboidessaan nähdä tuntemattoman miehen orgasmin vääntämiä kasvoja.
    Homopornossa, ainakin niissä mitä minä olen nähnyt, miesten nautinnollisia ilmeitä kuvataan tarkemmin. Tämä on syy, miksi olen viime aikoina viihtynyt homopornon seurassa. Miesten nautinnolliset huokaisut ja ilmeet saavat minut värisemään. Ja en kiellä sitä, etteikö poikien välisten tuhmien leikkien aiheuttama jännitys johtuisi myös homopornon "paheellisuudesta".
    Lesbopornon seuraaminen on useimmiten ollut minulle yhdentekevää. Ovathan pornovideoiden lesbokohtaukset sitä peruskamaa, jota miehille syötetään. Naisten välisissä kohtauksista en löydä samanlaista intohimoa kuin miesten välisistä. Naisiahan kuvataan myös näitä keskivertomiehiä varten, jolloin ne asiat, joita naiset oikeasti haluisivat nähdä ja kokea jäävät vähemmälle.
    Koskakohan naisille ryhdytään markkinoimaan pornoa, jota he haluavat itse katsoa? Miten erilaista naisten porno loppujen lopuksi olisi?

lauantai, 10. maaliskuu 2007

Haavemaailma

Haaveilen seksistä usein. Useimmin kuin myönnän. Haaveissani olen autiolla saarella Lost-sarjan Sawyerin kanssa ja hän ottaa minut rajusti keskellä kuumaa ja kosteaa sademetsää. Haaveilen ryhmäseksistä Taru Sormusten Herrasta elokuvien päähenkilöiden kanssa ja viljapellosta, jossa kohtaan vaalean sydämen valittuni.
    Katson pornoa usein. Useammin kun myönnän. Harvemmin saa orgasmia masturboidessani ilman pornoa tai dildoa. Minua kiihottaa eniten anaaliseksi ja naisen alistaminen, vaikka tosielämässä tälläistä en halua kokea. Hiljaiset rakastelukohtaukset eivät säväytä. Saan orgasmin hetkessä jos kuulen miehen huohottavan ja kertovan naiselle kuinka hyvältä hän tuntuu.
    Rakastan kynttilöitä ja musiikkia rakastelun taustalla. Rakastan miehen kiihkeitä ja rajuja otteita yhtälailla kuin romanttista varovaista suutelua. Ainut mitä tarvitsen saadakseni orgasmin on mies, jota rakastan, joka tietää mistä pidän ja joka ei pelkää ääntelehtiä seksin aikana.
    Hiljaiset rakastajat ovat kauheita. Jos mies paneskelee päällä hiljaisena tunnelma on samantien mennyt. Toisaalta en halua kuulla miehen suusta törkeyksiä. Haluan hänen kertovan kuinka kaunis ja ainutlaatuinen olen enkä sitä kuinka tiukka olen.