Sivelin miehen vatsaa sormenpäilläni. Kuljetin sormiani ylöspäin ja kohtasin hänen kovettuneen nänninsä. Nipistin hänen nänniään hellästi ja jatkoin tutkimusmatkaani toiselle rinnalle. Pyörittelin kynsiäni nännin ympärillä ja nipistin taas hellästi. Jatkoin matkaani takaisin alas, leikittelin alushousujen reunoilla ja sivelin hänen lantiotaan. Mies levitti jalkojaan erilleen, jolloin pääsin hieromaan hänen sisäreisiään hänen huokaistessa kevyesti. Pikkuhiljaa käteni kohtasivat hänen kiveksensä ja jäykistyneen peniksensä.
Riisuin hänen alushousunsa ja otin kivekset kämmenelleni hieroen niitä kevyesti. Niiden iho oli kuin silkkiä enkä voinut enää vastustaa maistamasta niitä. Hitaasti hivuttauduin hänen päälleen suudellen häntä. Imin hänen kaulaansa ja jatkoin matkaani alaspäin. Imin hänen nänniään tiukasti saaden hänet voihkimaan. Suutelin, näykein ja nuolin hänen vatsaansa kunnes saavutin hänen peniksensä.
Nuolin hänen penistään pitkin vedoin ja suutelin hänen kiveksiään. Lopulta otin hänet suuhuni ja hänen voihkintansa lisääntyi. Hän piti erityisesti siitä kun hieroin häntä kädelläni ja nuolin samalla herkkää kohtaa hänen peniksensä päässä. Välillä imien ja välillä anhnaasti nuollen sain hänet laukeamaan. Hän tuli suuhuni ja nielaisin hänen spermansa kuten aina.
Kun hän oli rauhoittunut oli minun vuoroni. Hän hieroi ja nuoli nännejäni, suukotteli minua kaikkialle vartalooni ja hivuttautui jalkojeni väliin. Hän ei kuitenkaan koskenut klitorikseeni heti vaan leikitteli kielellään sisäreisiläni ja häpyhuulillani. Vihdoin hän nuolaisi klitorista ahnaasti saaden minut värisemään. Hän jatkoi kiusoitteluaan koskettamalla klitorista hyvin hellästi kielen päällään. Hän työnsi sormeni syvälle sisääni ja alkoi hieromaan G-pistettäni samalla kun hän nuoli klitoristani intensiivisesti nopeassa tahdissa. Huokailin ja voihkein kunnes tunsin olevani lähellä laukamista. Työnsin lantiota lähemmän hänen suutaan, kynsein hänen hiuksiaan ja tulin vasten hänen suutaan.
Suutelimme ja painauduimme toisiamme vasten nukahtaen tyytyväisinä.
torstai, 8. maaliskuu 2007
Kommentit